Käytiin eilen Aarnen kanssa neuvolassa, kun vatsavaivat valvottavat ja pistävät pojan huutamaan iltaisin ja öisin useamman tunnin. Diagnoosi on kolmen kuukauden koliikki, kuten vähän arvelimmekin. Saimme muutamia ohjeita miten vaivoja helpotetaan, poistamaan niitä ei valitettavasti kokonaan pystytä. Viimeistään jouluun mennessä pitäisi vaivan loppua, kun suoliston hermot ovat “valmistuneet”. Vauvan kehitys ei kuulemma kärsi, mutta tuskallista on seurata vieressä pienen pojan kamppailua kipuja vastaan. Jos voisin ottaisin itselleni lapseni kivut, vaikka satakertaisena.

Muuten Aarne todettiin hyvin reippaaksi miehenaluksi. Painoa on nyt 3920 grammaa ja pituutta 53,2 senttiä! Kyllä sen äiti ja isä jo käsivarsissaan tuntevatkin, kun poikaa kanniskelee. Saas nähdä minkälainen jytky pojasta oikein tuleekaan. Aarne on melkoinen sylivauva edelleen :-) Ollaan kyllä vielä pulassa, kun poika tahtoo nukahtaa syliin ja siitä siirretään omaan sänkyyn. Tänä aamuna nukuimme sylikkäin sohvalla pari tuntia, kun olin itsekin väsynyt enkä jaksanut siirtää petiin. Mutta siinä on läheisyyttä, jota vauva tuntuu kovasti kaipaavan. Ja itsellekin se tekee hyvää, kun näkee pikkuisten silmien menevän kiinni ja jännityksen laukeavan.

Päivisin Aarne on alkanut seurailla maailmaa tarkasti. Aamulla kellitään sylissä ja tutkaillaan äidin tai isän kasvoja, iltapäivällä saattaa viihtyä sitterissä hetken ja rintarepussa käydään ulkona. On kaksi melkein 100% varmaan tapaa saada vauva hetkeksi nukkumaan; lähteä kävelylle rattaiden kanssa tai huristella autolla moottoritiellä. Silloin silmät menevät kiinni ja hyvässä lykyssä nukkuu vielä reissujen jälkeenkin.