Syyskuu 2004


Kaikki eivät aina vaihda Windowsia linuxiin, vaan joskus myös toisin päin. MS vs. open source aiheesta on kirjoitettu jo vuosia ja esitetty erilaisia kustannuslaskelmia suuntaan ja toiseen. Myös kiista tuosta alustasta saa joskus kiihkouskonnollisia piirteitä.

Itse molempia käyttäneenä näen molemmissa sekä hyviä, että huonoja puolia. Eiköhän se loppujen lopuksi ole aika sama mikä alustana on, kunhan vain palvelut alustan päällä toimivat.

Lue eWeekin juttu.

Hakkeri Google. Loistavasti kekattu :)

kun syksy alkaa ja NFL on pyörähtänyt mukavasti käyntiin. Tällekin kaudelle on tullut hankittua NFL Field Pass viime vuoden hyvien kokemusten jälkeen. Lisäksi osa kavereista sanoi yrittävänsä hankkia kauden aikana pelejä DVD:na.

Kaveripiirini innostui tuosta myös ja koko ronkka teki ennen kautta omat Fantasy Football joukkueet. Kokemuksesta voin kertoa, että NFL.comin reaaliaikaiset pelitilastot muodostuvat moninkertaisesti mielenkiintoisemmiksi, kun toivoo oman Fantasy-joukkueen pelaajan tekevän seuraavaksi touchdownin.

Olen sitten vihdoin aloittanut autokoulun. Kolme teoriatuntia ja kaksi ajotuntia takana,
Autokoulu Relaxin naistenkurssilla. Naurakaa vaan miehet (ja niinhän ne ovat nauraneetkin),
mutta kyllä autokoulussa on mukavampi olla ilman mitään “testohöyryjä” ja “kaheksantoistaveekundeja”, joille olisi aivan selvää mikä on auton voimansiirto…

Teoriat ovat pakollista kauraa, mutta ajotunnit ovat hauskoja! En olisi ikinä uskonut. Tämä
autokouluun menohan oli kokonaan miehen aivoista lähtöisin. Minä menin, koska tuli luvattua
heikkona hetkenä kun Aki lupasi maksaa.

Ihan tosissani innostuin toisen ajotunnin jälkeen, tuntui että voisin joka ilta käydä ajamassa.
Tämä kaikki tietysti voi muuttua, kun joutuu ensi kerran kuuntelemaan perässä ajavien äänimerkkejä, auton sammuttua liikennevaloihin.

Suurin syy innostukseen on opettajassa Kirsissä, joka osaa olla rauhallisella tavalla peräänantamaton.
Jos jotain pitää tehdä, niin se sitten tehdään vaikka siihen menisi kuinka kauan.

Ensimmäisellä ajotunnilla kävimme ajamassa Tapanilan pikkukujilla ja auto pysyi suurimmaksi osaksi ajotiellä. Kerran piti käydä katsomassa miltä se elämä näyttää jalkakäytävällä, ratin takaa katsottuna. Kehuja tuli sulavasta liikkeellelähdöstä ja pysähtymisestä, mutta ratin kääntäminen oli vielä hiukan hakusessa.

Toisella ajotunnilla harjoittelimme peruuttamista, pysäköimistä ja auton pyörien kääntämistä ja niiden palauttamista suoraan. Ja pysyttiin ajoradalla ihan koko tunnin ajan! Mansikkana kermavaahtokuorrutuksen huipulla oli äkkijarrutus, jossa sai ottaa kunnolla vauhtia ja sitten lyödä “liinat kiinni”. Suosittelen!

Autokoulu Relax